McLaren-pomo Eric Boullier on sitä mieltä, että hänen tallinsa on jatkettava taistelemista, jotta he saavat parhaan irti itsestään tulevan viikonlopun USA:n GP:ssä.

Tallilla oli Japanin GP:ssä vaikeampaa, kun kumpikaan kuljettajista ei yltänyt kärki kymmenikköön. Fernando Alonso kaasutteli maaliin sijalla 16 ja hänen tallikaverinsa Jenson Button tuli ruutulipulle kaksi sijaa perässä. Varsinkin Alonsolla oli ongelmia kisavauhdin kanssa, jonka takia hän putosi kauas taakse hyvästä lähtöruudustaan huolimatta.

Buttonin kilpailu oli jo lähtökohdiltaan vaikeampi, kun talli päätti vaihtaa tämän moottoriyksikön ja britille langetettiin lähtöruuturangaistus. Button pystyi kampeamaan itseään vain neljä sijaa ylös kilpailun aikana, joten kokonaisuutena Suzuka oli tallille iso pettymys.

McLarenilla odotetaan nyt innolla Austiniin paluuta, jossa fanit antavat kilpailijoille aina täyden tukensa. Boullier toivoo, että Austinissa talli on taas kilpailussa paremmin mukana.

– Ei se ole salaisuus, että odotimme paljon parempaa Suzukasta. Austinin rata on hyvin erilainen profiililtaan ja tähtäämme siellä parempaan suorituskykyyn, Boullier kommentoi.

– Meidän ei tule lannistua vaan jatkaa taistelemista kovempaa kuin koskaan, jotta saamme kaiken parhaan irti kokonaisuudestamme nyt kun siirrymme kauden loppua kohti. Kaikki McLarenilla odottavat innoissaan paluuta Austiniin.

– Saamme USA:ssa aina lämpimän vastaanoton ja lajillemme on tärkeää viedä show sinne joka vuosi. Toivon, että pystymme tarjoamaan loistavaa kilvanajoa ja antamaan faneille jotain mistä he voivat olla ylpeitä.