Lähes kaikki kärkikuljettajat ajoivat Meksikon GP:n maaliin yhdellä varikkopysähdyksellä. Kimi Räikkönen kävi varikolla kahdesti, mikä tuhosi hänen mahdollisuutensa kuudetta parempaan sijoitukseen.

Räikkönen valitteli mediumin renkaidensa heikkoa pitoa tiimiradiossa, mutta todellisuudessa kävi niin, että mitä pidemmälle mediumeilla Meksikossa ajoi, sitä paremmin ne toimivat. Kaksi pysähdystä oli iso virhe. Räikkönen itse kommentoi, että toinen syy kakkosstoppiin oli se, että Ferrari yritti houkutella myös Red Bullit uudestaan renkaanvaihtoon.

Kun tallipäällikkö Maurizio Arrivabeneltä kysyttiin, miksi Räikkönen pysähtyi kahdesti, vastaus oli selvä.

– Koska hän itse halusi niin. Kimin mielestä hänen renkaansa olivat jo lopussa. Hänellä oli alun perin ihan sama taktiikka kuin Sebastian Vettelillä, mutta hän valitti renkaistaan ja pyysi päästä vaihtamaan ne. Niinpä muutimme taktiikkaa ja otimme hänet sisään, Arrivabene sanoi F1 Todayn mukaan.

– Jos kuljettaja ei ole tyytyväinen renkaidensa toimintaan, silloin on parasta ottaa B-suunnitelma käyttöön. Nyt teimme siten.