F1-sarjan hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton on ottanut nykykuljettajista vetäjän roolin myös sosiaalisen median käytössä. Hamilton on huippukuljettajaksi yllättävänkin aktiivinen erilaisissa sosiaalisen median palveluissa, kuten Twitterissä, Instagramissa ja Snapchatissa.

Lyhyiden ja vain hetken aikaa olemassa olevien kuvien ja videoiden jakoon perustuva Snapchat nauttii tällä hetkellä suursuosiota maailmalla. Sovelluksen ominaisuuksiin kuuluu muun muassa erilaisten ”filttereiden” lisääminen ihmisten naamoihin, jolloin tylsistäkin selfieistä voi saada paljon riemua irti.

Torstain lehdistötilaisuuteen kutsuttu Hamilton ei juurikaan jaksanut esittää olevansa kiinnostuut lehdistön tentattavana olemisesta. Hän räpläsi puhelinta lähes koko session ajan, leikkien juuri Snapchat-sovelluksella.

– Tämä paska tappaa minut, Hamiltonin arrogantti kuvateksti toteaa suoraan käännettynä.

Hamilton otti itsestään sekä muista lehdistötilaisuuden kuljettajista kuvia lisäten kaikenlaisia filttereitä pärstäkertoimiin. Yksi kuljettaja säilyi kuitenki koskemattomana. Hamiltonin Kimi Räikkösestä ottamaa salakuvaa katsoessa ei ole ihme, ettei britti viitsinyt pilailla suomalaisen kustannuksella. Räikköstäkään ei varmasti lehdistötilaisuus juuri jaksanut kiinnostaa, mutta hän malttoi pitää puhelimen taskussa. Tylsistymisen näyttämiseen riittää ilmekin.

RaceFans

@racefansdotnet
Hamilton entertaining himself on Snapchat during the press conference. He showed his phone to Raikkonen but Raikkonen seemed unimpressed...