105 GP:tä kausien 1999-2012 välillä ajanut Pedro de la Rosa rankkaa maanmiehensä Fernando Alonson kaikkien aikojen parhaimmaksi kuljettajaksi.

Arrowsilla, Jaguarilla, McLarenilla, Sauberilla ja HRT:lla kilpaa ajamisen lisäksi de la Rosa toimi vuosia sekä McLarenin että Ferrarin testikuljettajana. Tänä aikana hän pääsi seuraamaan läheltä niin Alonson kuin myös muidenkin huippukuljettajien ajosuorituksia päästen käsiksi myös telemetriatietoihin. Hän nojaakin mietteensä näkemäänsä.

– Olen seurannut pitkällä urallani monien kuljettajien tekemisiä. Eri aikakausien vertaileminen on totta kai epäreilua, mutta sanoisin Alonsoa kaikkien aikojen parhaimmaksi, de la Rosa toteaa espanjalaiselle Cadena Ser -radiolle.

Nykykuljettajista ylistystä saa osakseen myös hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton, jota de la Rosa pitää ainoana Alonson kanssa samassa kastissa painivana.

McLarenin jatkuvasti parantuva suorituskyky ilahduttaa brittitallin entistä testi- ja kilpakuljettajaa, mutta hän on realistinen kysyttäessä Alonson mahdollisista pärjäämismahdollisuuksista ensi kaudella.

– Maailmanmestaruudesta on turha haaveilla, mutta palkintopallisijoista jatkuvasti taisteleminen on täyttä realismia.