Kimi Räikkösen F1-kausi 2016 on sujunut huomattavasti kahta aiempaa Ferrari-vuotta paremmin. Suomalainen on kerännyt jo tässä vaiheessa enemmän pisteitä kuin viime vuonna, vaikka kautta on vielä jäljellä viisi osakilpailua. Mikä mukavinta, on Räikkönen myös tallikaveriaan Sebastian Vetteliä edellä yhteispisteissä.

Torstaina kansainvälisen lehdistön eteen passitettu suomalainen sai vastata kysymykseen, onko hän tyytyväinen tämänhetkiseen sijoitukseensa.

– Enpä juurikaan, sillä nykytilanteemme ei anna siihen juurikaan aihetta. Luonnollisesti haluaisimme olla korkeammalla tulosluettelossa, mutta tilanne ei nyt vain ole sellainen. Yritämme aina parhaamme, mutta nykyinen tilanne ei tyydytä ketään Ferrarilla. Meidän täytyy kuitenkin jatkaa kovaa työskentelyä, ja ennen pitkää tulosta alkaa tulla, Räikkönen totesi.

Jatkokysymyksenä suomalaiselta udeltiin, onko hänelle itselleen mitään väliä, onko hän loppupisteissä toinen, kolmas vai neljäs.

– En oikeastaan. Olemme mukana voittaaksemme ja siitä syystä kaikki Ferrarilla yrittävät parhaansa. Toinen on toki parempi kuin kolmas, mutta ei se hirveän paljon eroa loppupeleissä. Tämä vuosi on ollut osaltani parempi ja tasaisempi, mutta kuten sanoin, haluamme taistella kärkisijoista. Meiltä puuttuu tällä hetkellä siihen hieman vauhtia, mutta emme luovuta. Tämä vaatii aikaa. Tämä vuosi on ollut kahta edellistä kautta parempi, mutta kuten sanoin, tämä ei vielä riitä, Räikkönen tuumasi.