Kimi Räikkösen mukaan hänen autonsa vaurioitui, kun Nico Rosberg ohitti hänet hiukan kolhaisten Malesian GP:ssä.

Siihen asti Räikkönen oli palkintopallisijalla. Rosberg sai ohituksestaan 10 sekunnin aikasakon, mutta pystyi repimään riittävän kaulan suomalaiseen säilyttääkseen kolmospaikan.

– Teimme kaikkemme, mutta tämän parempaan sijoitukseen ei nyt ollut mahdollisuuksia. Kun kontakti Rosbergin kanssa tuli, osasin odottaa jotakin tuollaista. Hänellä oli jo sen kierroksen avausmutkassa aika erikoinen ajolinja, Räikkönen sanoi Crash.netillä.

– Kakkosmutkassa käännyin sisään ja näin hänet yhtäkkiä peilistä. Jos en olisi antanut tilaa, olisi meidän molempien kilpailu varmaan päättynyt siihen. Autoni lattia vaurioitui siinä osumassa ja se ei ainakaan auttanut asiaa, Räikkönen sanaili.

– Hän sai rangaistuksen, mutta lopputulokseen se ei vaikuttanut. Tilanne ei ollut minulle enää sen jälkeen ideaali, vaikkei isosta vauriosta ollut kyse. Vaikka pienikin osa hajoaisi, niilläkin on aina merkityksensä auton toimintaan. Harmittaa, etten pystynyt nousemaan tänään palkintopallille.