McLarenin Fernando Alonso myöntää olleensa onnekas viime sunnuntaina suorittamassaan ohitusliikkeessä, jonka avulla hän nousi Williamsin Felipe Massan edelle tuolloin kuudenneksi.

Alonso syöksyi rohkeasti Massan rinnalle tiukkaan jarrutukseen. Kuljettajat kolaroivat, ja sisälinjalla ollut espanjalainen veti kaksikosta pidemmän korren. Massaei voinut vastata Alonsolle, sillä hänen renkaansa vaurioitui törmäyksessä tyhjeten hitaasti. Alonso puolestaan ohitti myöhemmin vielä Carlos Sainz jr:n nousten viidenneksi.

Nyt Alonso on paljastanut myös hänellä olleen huolia renkaiden kanssa osuman jälkeen.

– Halusin jarruttaa mahdollisimman myöhään, jotta olisin hänen rinnallaan mutkaan käännettäessä. Valitettavasti osuimme toisimiinne ja Masssa sai rengasrikon. Myös minun pyöräni vanne hajosi, ja rengas tyhjeni vähitellen. Olin erittäin, erittäin onnekas, Alonso totesi motorsport.comille.

Alonso pysyi edelleen kuitenkin kannassaan siinä, että kyseessä oli kilvanajotilanne, eikä ketään olisi kuulunut Massan vaatimuksista huolimatta rangaista ohituksesta.