© Kuva: Getty Images

Uudelta F1-pomolta huojentavia uutisia sarjan tulevaisuudesta

F1-sarjan uusi nokkamies Chase Carey lupaa, ettei sarjan uusi omistaja Liberty Media ole mukana vain oman rahavirtansa kasvattamiseksi.

Liberty Group -ryhmästä tulee sarjan uusin omistaja ensi vuoden puolella, kun viimeinenkin osto nykyiseltä pääomistajalta CVC Capitalilta saadaan suoritettua.

Monet ovat pelänneet sarjan toimivan amerikkalaisyhtiölle vain keinona saada sen omistajille lisätuloja yhden maailman suosituimman urheilulajin myötä, mutta sarjan uudeksi toimitusjohtajaksi siirtyvä Carey rauhoittelee pahimpia pelkoja. Hän lupaa uusien omistajien pitävän huolen, että sarja voi hyvin myös jatkossa.

– Emme ole mukana vain lyhyen tähtäimen suunnitelmalla. Haluamme katsoa, miten voisimme parantaa sarjaa sanotaan kolmen-viiden vuoden ajanjaksolla. Emme yritä vain saada omaa rahallista lyhyen tähtäimen hyötyä sarjasta, Carey toteaa Autosportin mukaan.

Careyn mukaan Liberty Media aikoo panostaa sarjan kehittämiseen, mutta ensimmäiset hetket uutena omistajana aiotaan ottaa rauhassa.

– Sanotaanko näin, että ensimmäiset sata päivää vain kuullostelemme, mitä lajin parissa pidempään olleilla on sanottavaa. Mielipiteitä ja ideoita löytyy kaikilta, ja aiomme kuunnella kaikkia. Toimimme sitten sen mukaan. Tiedämme, ettemme voi tehdä kaikkia tyytyväisiksi, mutta meidän on löydettävä kultainen keskitie, Carey kertoo.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!