© Kuva: Getty Images

Tämä mies aikoo avata pistetilinsä Singaporessa: ”Ei voi olla muuta tavoitetta”

Sauberin Marcus Ericsson haluaa ehdottomasti avata oman ja tallinsa pistetilin Singaporen GP:ssä.

Ericsson ja Felipe Nasr eivät ole ajaneet vielä pisteen pistettä. Sauber on ainoa talli nollakerhossa, Manorillakin on yksi piste.

Kun Sauber sai uudet omistajat, talli pystyi myös tekemään kehitystyötä ensi kertaa autoonsa tämän kauden aikana. Nyt odotellaan, että se alkaa näkyä tuloksissa.

– Tästä tulee todella jännittävä ja haastava viikonloppu, Ericsson arvelee GP Updatelle.

– Olin viime vuonna täällä 11:s eli todella lähellä pisteitä. Nyt kun olemme saaneet kokonaispakettimme paremmaksi, ei meillä voi olla muuta tavoitetta kuin ajaa pisteille.

Tallikaveri Felipe Nasr on samaa mieltä.

– Viime vuonna otin täällä yhden pisteen, joten muistot ovat hyvät. Minulla on nyt vahvempi luottamus autoon kuin alkukaudesta. Olemme varmasti ottaneet askeleen oikeaan suuntaan. Singaporessa sattuu ja tapahtuu usein kaikenlaista, meidän on tartuttava joka ikiseen eteen tulevaan tilaisuuteen, Nasr sanoi.

Pisteitä on syytä tulla, sillä tallipäällikkö Monisha Kaltenborn on sanonut, että viimeiseksi jääminen valmistajien MM-sarjassa ei todellakaan ole vaihtoehto.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!