Max Verstappen on epäonnistunut starteissaan jo kolmessa GP:ssä peräkkäin. Nyt vika näyttää löytyneen.

Koko auton kytkin tutkittiin tarkasti ja siihen tehtiin muutoksia.

– Kaikki tutkittiin todella tarkkaan ja uskoakseni vika löytyi. On vielä tosin testattava radalla, onko vika käytännössä korjaantunut, Verstappen sanoo Motorsport.comilla.

– Yksi huono startti on vielä ihan ok, kaksi peräkkäistä hyväksytyn rajamailla, mutta kolme on jo yksinkertaisesti liikaa.

– Ne ovat aina ikäviä, sillä monesti epäonnistunut startti pilaa koko kilpailusi, Verstappen manailee.

Hollantilaisnuorukainen ei ole ollut palkintopallilla kesätauon jälkeen. Belgiassa hän oli 11:s, Italiassa seitsemäs ja Singaporessa kuudes. Samaan aikaan tallikaveri Daniel Ricciardo on pystynyt rikkomaan Mercedesten rintaman ja ollut kahdesti kakkonen.