Lewis Hamilton on jäänyt Nico Rosbergin taakse MM-taistelussa. Hänellä on yksinkertainen lääke tilanteeseen.

– Minun on vain ajettava paremmin, Hamilton sanoo BBC:llä.

Singaporessa Hamiltonilla oli autossaan hydraulinen vika, mikä söi vauhti niin aika-ajoissa kuin kilpailussakin.

– En muista, koska minulla olisi ollut niin paljon teknisiä ongelmia kuin tällä kaudella. Mutta ei niille mahda mitään, on vain pakko pysyä positiivisena.

Hamilton on ollut koko viikon Malesiassa promotehtävissä.

– Se on hyvä asia, olen saanut totutella olosuhteisiin ja aikaeroon. Joskus haluan tulla paikalle viime hetkellä, joskus jo aiemmin. Minua aikaerot eivät tosin juuri haittaa, saatan treenata joskus aamuneljältä ja joskus illalla ennen puolta yötä.

– Energiani tuntuvat aina riittävän, vaikka kuinka matkustelisin. Pystyn nukkuman melkein koska vain ja missä tahansa, Hamilton sanoo.