Romain Grosjeanin Singaporen GP-viikonloppu oli varmasti yksi miehen kamalimmista kokemuksista. Haas-kuljettajan auto ei sopinut lainkaan katuradalle, ja se tuotti ranskalaiselle runsaasti päänvaivaa.

Ensiksi Grosjean menetti avausharjoitukset teknisen vian seurauksena. Toisissa harjoituksissa hän rysäytti seinään pian sen jälkeen, kun hän oli valittanut autojensa jarruista. Kolmansien harjoitusten päätteeksi hän raivosi tallilleen auton olevan surkein, jolla hän on ajanut pitkään aikaan.

Aika-ajoissa ranskalainen löysi uudestaan turvavallin, ja lopulta varmaankin omaksi onnekseen hänen kisansa päättyi jo ennen kuin se ehti alkaakaan jarruongelman vuoksi.

Vähempikin pistäisi kuljettajan kuin kuljettajan maahan, mutta Grosjean antoi ainakin lehdistölle kilpailun jälkeen rohkaisevia kommenteja.

– Olen sinut viikonlopun kanssa. Luottoa tiimiä kohtaan löytyy edelleen. Nyt meidän täytyy vain varmistaa, että seuraavassa osakilpailussa Malesiassa päivityspaketti parantaa suorituskykyämme, Grosjean totesi motorsport.comin mukaan.

Grosjeanin mielestä hänen ongelmansa Singaporessa eivät harmittaneet niinkän häntä, kuin koko tiimiä.

– Olen pahoillani kaikkien puolesta. Kaverit työskentelivät kovasti saadakseen kaiken kuntoon, mutta valitettavasti en päässyt lopulta edes kisaan, Grosjean harmitteli.