McLarenin moottorintoimittaja Honda aikoo pantata viimeiseen asti päätöstään ottaa käyttöönsä uusin kehitysversio voimanlähteestään Malesiassa.

Honda-pomo Yusuke Hasegawa ilmoitti jo Singaporen jälkeen tekeillä olevan viimeisimmän kehitysversion, jonka halutaan nostavan tallin entistä lähemmäs kärkeä omassa kotikilpailussa. Koska uuden moottorin käyttöönotto toisi rangaistuksia, uskottiin McLarenin pulttaavan laitteet kiinni koneeseen jo tulevana viikonloppuna Malesiassa, jolloin rangaistukset eivät vaikuta enää Japanissa.

nyt Hasegawa on kuitenkin asetellut sanojaan uusiksi. Japanilaisen mukaan Honda aikoo punnita tarkasti kaikki vaihtoehdot, ennen kuin lopullinen päätös kehitysversion ottamisesta käyttöön tapahtuu.

– Mikään ei ole vielä sataprosenttisen varmaa. Teemme lopullisen päätöksen vasta, kun näemme kehitysversion vaikutukset sekä luotettavuuteen että vauhtiin, Hasegawa toteaa Autosportille.

Yhtenä mahdollisuutena on väläytetty uuden version iskemistä vain toiseen McLareniin. Näin ollen talli saisi suoraa vertailutietoa uuden ja vanhan version välillä.