Ferrarin Sebastian Vettel nousi sunnuntain kilpailussa upeasti. Saksalaisen mahdollisuudet murenivat jo eilen aika-ajoissa, kun Ferrari petti miehen alta.

Sunnuntaina viimeisestä lähtöruudusta startannut Vettel raivosi tiensä ylöspäin viidenneksi. Saksalainen kiitteli talliaan kilpailun jälkeen.

– Strategiamme oli tänään totisesti hyvä. Meillä olisi ollut myös mahdollisuus tehdä suurempi nousu, jos turva-auto olisi tullut radalle. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta viides sija oli silti loistava, Vettel fiilisteli.

Vettel tiedostaa Ferrari-fanien odottavan tallin kauden avausvoittoa kuumeisesti. Hän vannoo, että koko talli tekee kaikkensa kuivan kauden päättämiseksi.

– Tiedän, ettei kärsivällisyys ole Ferraristien vahvin puoli, eikä se ole minunkaan. Olemme mukana voittaaksemme, emmekä ole tyytyväisiä ennen kuin niin tapahtuu. Edistymme koko ajan ja joskus me vielä onnistumme. Uskon tähän tiimiin ja siihen, että tulevaisuutemme on valoisa.