Force India on tehnyt hienon nousun ja ohittanut jo Williamsin valmistajien MM-pisteissä.

Span piti sopia paremmin Williamsille kuin Force Indialle, mutta toisin kävi. Monza on vielä enemmän ”Williamsin rata”.

– Yritämme minimoida vahingot ja puolustautua mahdollisimman hyvin. Toki yritämme käyttää tilaisuuden hyväksi, jos sellainen tulee, apulaistallipäällikkö Bob Fernley sanoo F1i.comilla.

– Monza on erilainen rata kuin Spa. Kyllä se suosii Williamsin autoa. Vaikka olemme olleet viime kisoissa parempia, tilanne voi kääntyä äkkiä.

Vaikka Force India onkin nyt MM-sarjassa neljäntenä, he eivät aio muuttaa lähestymistapaansa kilpailuihin.

– Ihan samalla tavalla yritämme puskea alusta loppuun täysillä. Jos meillä on yksi erityispiirre tässä tiimissä, se ei ole ainakaan konservatiivisuus. Me olemme pikemminkin valmiita ottamaan riskin, kun sellaiseen tulee tarve. Monesti se maksaa takaisin positiivisesti. Joskus toki käy toisinkin, mutta uskoakseni olemme tällä ajattelutavalla voittaneet enemmän kuin hävinneet, Fernley sanoo.