Force Indialla uskotaan vahvasti, että he pystyvät nujertamaan loppukaudesta Williamsin taistelussa valmistajien MM-sarjan nelostilasta.

Belgian jälkeen Force India ohitti Williamsin, mutta Monzassa osat kääntyivät jälleen toisin päin. Williams on nyt kolme pistettä edellä.

– Monzassa molemmat kuljettajamme olivat pisteillä ja saimme viisi MM-pistettä. Olisimmeko voineet tehdä jotakin paremmin? Ehkä hiukan. Joka tapauksessa olen ihan tyytyväinen tulokseen, kertoo Force Indian operatiivisten toimintojen johtaja Otmar Szafnauer F1i.comilla.

– Jäljellä on paljon kilpailuja, emmekä ole paljon perässä. Tulemme puskemaan täydellä höyryllä loppuun saakka ja hoidamme kyllä homman.

– Uskon että Singaporen rata sopii meille paremmin kuin Monza. Lisäksi tulossa on vielä muitakin meille erinomaisesti sopivia ratoja kuten Austin ja Suzuka. Abu Dhabi on ollut meille aina hyvä ja niin myös Brasilia. Joten hyvältä näyttää meidän osaltamme, Szafnauer sanoo.