Fernando Alonson mukaan McLarenilla on vielä paljon tekemistä ja parannettavaa, vaikka tiimi onkin noussut viime vuoden surkeudesta keskikastiin.

– Tulevasta talvesta tulee todella erilainen meille. Isot sääntömuutokset ovat todellinen haaste tiimille. Jos onnistumme, se on meille iso mahdollisuus tavoittaa hieman kärkeä, Alonso pohtii Crash.netillä.

– Mutta ei eron kurominen Mercedekseen helppoa ole, koska heillä on paras moottori ja paras kori tällä hetkellä. Vaikka Hondan moottorimme on parantunut, se on osa-alue, missä meillä on eniten parannettavaa, Alonso sanoo realistisesti.

– Olemme edelleen todella kaukana kärjestä, se on myönnettävä. Hondan filosofia ja tapa toimia muuttui paljon, kun sinne tuli uusi johtaja. Hänen johdollaan on mahdollista tehdä moottori, jolla taistellaan mestaruudesta. Vain sitä me McLarenilla haluamme.