Williamsin Felipe Massa kertoi torstaina tunteikkaassa lehdistötilaisuudessa lopettavansa pitkän ja komean uransa F1:ssä tämän kauden jälkeen.

– Olen ollut täällä jo 15 vuotta ja haluan lähteä pää pystyssä, mikä on minulle todella tärkeää. Sellainen olen ollut aina ja haluan olla jatkossakin. Oli monta eri asiaa, mikä vaikutti päätökseeni, ei mitään yksittäistä, Massa kertoo F1i.comin mukaan.

Massa paljasti, että harkitsi lopettamista jo 2013, kun hänen Ferrari-sopimuksensa päättyi.

– Mietin asiaa jo kolme vuotta sitten. Aika ei ollut vielä silloin oikea. Kun nyt tuli tunne, että aika on oikea, tein päätöksen. Oli oltava aika vahva, sillä nämä päätökset eivät ole koskaan helppoja.

– Nyt minulla on erittäin helpottunut olo ja olen hyvin onnellinen. On hienoa ajaa vielä tämä kausi loppuun, nauttia kilpailemista ja lähteä sitten ylpeänä muihin haasteisiin, Massa sanoi.