Williams on tietojen mukaan neuvottelemassa Valtteri Bottaksen jatkosta. Sen sijaan Felipe Massa on huhujen mukaan lähtemässä tallista.

Williamsin tekninen johtaja Pat Symonds antoi kuitenkin hieman ristiriitaisia kommentteja kuljettajaspekulaatioihin.

– Jatkuvuus on tärkeää, varsinkin kun ensi kaudella tulee uusia säädöksiä, mutta et voi mennä samoilla kuskeilla ikuisesti, Symonds sanoi Autosportille.

– Koska meillä on kaksi tasaista kuljettajaa, toivomme pitävämme ainakin toisen heistä, jos ei molempia, Symonds jatkoi.

Teknisen johtajan mukaan Williams on nyt valmis palkkaamaan huipputason kuljettajan. Se ei ollut vielä mahdollista aiemmin.

– Vuonna 2014 meiltä kysyttiin, miksemme palkkaa Fernando Alonsoa. Sanoin silloin, että emme olleet valmiita taloudellisesti. Nyt voimme tiiminä toivottaa tervetulleeksi kenet tahansa kuljettajan, Symonds sanoi.