Indonesialaisen Rio Haryanton kokonainen kausi olisi maksanut miehelle peräti 15 miljoonaa euroa, mutta kausi jäi kesken rahoitusongelmien vuoksi.

Renaultin varakuljettaja Esteban Ocon ottaa loppukaudeksi Haryanton paikan, mutta tämä hyväksyi Manorin tarjouksen testikuljettajan roolista.

– He auttoivat minua jo antamalla minun ajaa Saksan GP:n. Rahoitukseni ei kattanut enää sitä kilpailua.

– Sopimuksessa luki, että kausi maksaisi minulle 15 miljoonaa euroa, mutta pystyimme keräämään vain kahdeksan miljoonaa, Haryanto kertoo indonesialaiselle Tempo.co:lle.

Hän päätti kuitenkin ottaa varakuljettajan paikan tekohengittääkseen F1-unelmaansa edelleen.

– Toivon, että voisin olla tiimin mukana jokaisessa osakilpailussa. Ja totta kai tavoitteeni on palata vielä ajamaan kilpaa F1:een. Kiitän Indonesian kansaa saamastani valtavasta tuesta. Olen pahoillani, että kausi jäi nyt kesken, Haryanto totesi.