Mercedeksen johtaja Niki Lauda on matkustanut Ibizalle, missä pahasti romahtanut Nico Rosberg parhaillaan lomailee.

Laudan ideana on pohtia yhdessä, miksi viime kilpailut ovat menneet heikosti – ja miten tallikaveri Lewis Hamilton otetaan kiinni ja jätetään uudelleen taakse, kuten alkukaudesta kävi niin usein.

– Keskustelemme hänen kanssaan mahdollisimman avoimesti kaikista ongelmista. Nicon täytyy alkaa taas uskoa itseensä. Vasta sen jälkeen hänestä tulee jälleen uhka Lewikselle, Lauda sanoi Blickille.

Rosberg itse uskoo kuitenkin pystyvänsä vastaamaan Hamiltolle jo Spassa kesäloman jälkeen.

– Lewis on aina vahva, ei vain juuri nyt. Olen kuitenkin osoittanut aiemminkin, että olen aina vahvempi takaiskujen jälkeen. Ja juuri sellainen Saksan GP minulle oli.