McLarenin espanjalaiskuljettaja Fernando Alonso antoi palautetta F1:n useille sääntömuutoksille. F1-kaudella on nähty jo useita eri sääntömuutoksia, esimerkiksi radiosäännössä ja aika-ajojen läpiviennissä.

Alonson, 35, mukaan joskus sääntöjä muutetaan, vaikka asiat olisivat jo melko hyvin. Alonsolla on myös perspektiiviä sanoissaan, sillä mies on ollut mukana F1:ssä vuodesta 2001 alkaen.

– Joskus pyrimme parantamaan asioita, jotka ovat jo hyvin, Alonso sanoi motorsport.comin mukaan.

– Kuten jalkapallossa, kuinka moni peli päättyy 0-0? Ne ovat todella tylsiä pelejä, mutta eivät he silti muuta rangaistusaluetta, tai ota maalivahteja pois tai laita toista maalivahtia. Säännöt eivät muutu joka viikko, koska se kuuluu lajiin, Alonso selitti.

Espanjalaisen mukaan sääntömuutosten jälkeen ajatellaan usein, että ennen kaikki oli paremmin.

– Mielestäni meillä oli loistava aikakausi V10- ja V8-moottoreilla. Joskus turvallisuutta täytyy lisätä ja niitä muutoksia on myös tehty, mutta tuntuu, että olemme aina tyytyväisempiä siihen, mitä oli muutama vuosi sitten, Alonso tylytti.