Lewis Hamilton on edelleen matkalla kohti neljättä maailmanmestaruuttaan, vaikka mies myöntää pelänneensä ettei edes pääse sunnuntaina ruutulipulle asti Belgian GP:ssä.

Hamilton starttasi kilpailuun joukon hänniltä kärsittyään rangaistuksensa ylimääräisistä moottorinvaihdoista. Hamilton otti kuitenkin kaiken irti kaoottisesta lähdöstä, jossa Max Verstappen, Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel törmäilivät toisensa ulos pelistä ensimmäisessä mutkassa. Hetkeä myöhemmin Kevin Magnussen rysäytti rajusti ulos. Hamilton onnistui kapuamaan romun keskeltä kolmanneksi ja onnistui pitämään MM-taistossa 9 pisteen johdon tallikaveriinsa Nico Rosbergiin, joka voitti kilpailun paalulta.

Lauantai-iltana Hamilton vielä ennusti, ettei välttämättä pääse edes kymmenen parhaan joukkoon. Nyt Hamilton kuitenkin suuntaa Monzaan mestarisuosikkina ja täysin ilman moottorihuolia.

– Valmistauduimme viikonloppuun toiveenamme saada edes joitakin pisteitä, mutta kun yksi tallin jäsenistä tuli puhumaan minulle ennen kilpailua niin sanoin hänelle, että en usko edes pääseväni maaliin asti, Hamilton kertasi.

– Olin asennoitunut niin, että hoidetaan tämä viikonloppu vain alta ja sitten kohti seuraavaa kilpailua uusilla moottoreilla, joilla voisin taistella kauden viimeisissä kahdeksassa kilpailussa.

– Joten ajettuani puhtaan kisan ja hävittyäni vain 10 pistettä Nicolle ja saatuani uudet kolme moottoria, tuntui viikonloppu superbonukselta, Hamilton iloitsi.

Rosberg, joka ajoi kauden kuudenteen voittoonsa, oli iloinen voitettuaan F1:sten paluukilpailun kesätauon jälkeen. Saksalaisen odotettiin silti olevan Hamiltonin rangaistuksien jälkeen MM-johdossa.

– En ole pettynyt vaan todella iloinen, että voitin kilpailun. Ajoin loistavan viikonlopun ja sillä selvä. Lewis ajoi rehellisesti sanottuna hyvin, Rosberg kommentoi kilpailun jälkeen.

– Lewiksen lähteminen takarivistä teki voitosta helpomman, ja olen varma, että hän on Monzassa taas takaisin taistelussa ja siitä tulee yhtä tiukkaa kuin aina, Rosberg päätti.