© Kuva: Getty Images

Kevin Magnussen: ”Olen tehnyt ihmeitä”

Kevin Magnussen sanoo, että tämä kausi toimii hänellä valmistautumisena tulevaisuuteen, jolloin hän joutuu taistelemaan paikastaan F1:ssä.

Magnussen on kerännyt kaikki Renaultin kuusi MM-pistettä tällä kaudella. Kausi on ollut hankala, mutta Magnussen on motivoinut itseään tulevaisuudella.

– Seuraavan kauden ja tulevaisuuden ajatteleminen auttaa motivoimaan minua. On mietittävä, kuinka paljon voi koko ajan oppia, ja valmistautua samalla jo tulevaan. Aina ei ole helppoa, kun teet tosi paljon töitä ja siltikään pisteitä ei tule, Magnussen sanoo ESPN:lle.

– Mutta on oltava koko ajan valmis, jos pääseekin yhtäkkiä autoon, jolla voi menestyä. On vaikeaa ajaa pistesijojen ulkopuolella ja taistella jostakin sijoista 15 ja 16. Tämä on turhauttavaa ja haastavaa aikaa.

– Olen silti melko onnellinen. Tyytyväinen en ole koskaan, sillä pystyn parantamaan paljonkin omaa tekemistäni. Olen tehnyt muutamia virheitä, mutta olen tehnyt myös ihmeitä, ja juuri ne ovat sitä, mitä odotan itseltäni jatkossakin, tanskalainen unelmoi.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!