Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene jaksaa uskoa, että Mercedes on lyötävissä vielä tämän kauden aikana. Tosin vain tietyillä radoilla.

Mercedes on voittanut kauden kaikki osakilpailut paitsi Espanjan, missä Lewis Hamilton ja Nico Rosberg kilkkasivat toisensa ulos.

Arrivabenen mielestä Ferrarilla ei ole syytä paniikkiin, koska Mercedekselläkin on tietynlaisilla radoilla heikkouksia.

– Tilanne on isossa kuvassa se, että Mercedes on edelleen mielettömän vahva. Meidän ja Red Bullin on otettava tämä huomioon, mutta esimerkiksi Unkarissa ero ei ollut hirveän suuri, varsinkin kun me olimme selkeästi Red Bullia nopeampia, mutta juutuimme heidän taakseen.

– Esimerkiksi Singaporessa Mercedes oli viime kaudella kehno, siellä he ovat takuulla lyötävissä, Arrivabene sanoo F1i.comilla.