© Kuva: Getty Images

Asiantuntija: ”Max Verstappen yrittää vain psyykata”

TV-kommentaattori Martin Brundle sanoo, että Max Verstappen yrittää tempuillaan ja puheillaan ainoastaan psyykata toisia kuljettajia.

Verstappen oli polttopisteessä Belgian GP:ssä: ensin avausmutkassa Ferrarien kanssa ja toistamiseen esteltyään Kimi Räikköstä ohittamasta. Kilpailun jälkeen Verstappen sanoi, että Räikkösen ja Sebastian Vettelin pitäisi hävetä, sillä hän oli uhri.

– Kuten kävi Ayrton Sennan ja Michael Schumacherinkin kohdalla, Verstappen yrittää vain psyykata vastustajiaan pois pelistä. Hän haluaa näin kertoa olevansa valmis taistelemaan viimeiseen saakka ja että muiden on syytä olla varuillaan, Brundle kirjoittaa Sky Sportsin kolumnissaan.

– On aikamoista, että hänellä on kanttia syyttää näitä kuljettajia ja vieläpä itkeä rangaistusta Nico Rosbergille (Saksassa). Samaan aikaan nämä ovat vakuuttavia ja toisaalta hiukan hälyttäviä merkkejä.

– Sanoin jo aikaisemmin, että hänen on muutettava lähestymistään ajamiseen. Varsinkin noihin viime hetken ajolinjan vaihtamisiin. Se voi maksaa hänelle paljon pisteitä ja aiheuttaa massiivisia kolareita. Jos hän haluaa olla joskus mestari, hänen on opittava tekemään asiat varovaisemmin ja hienovaraisemmin, Brundle kirjoittaa.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!

  • Common Threat

    ai psyykkaa niin vaarasllisila tempuilla, että muidenkin kuskien henki on vaarassa…? ei haittaisi jos menis yksin… mutta kosto puheet jne… ainakin 1 kilpailukielto, sitte voi katsoa, että aikuistuko lainkaan.