© Kuva: Getty Images

Pirelli myöntää: ”Saksassa voi tulla rengasongelmia”

Vaikka Hockenheim oli pois kisakalenterista vain vuoden, Pirelliltä myönnetään, että rata ei ole heille tuttu, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia renkaiden kanssa.

Vaikka tauko ei ollut pitkä, Pirellillä oli hankaluuksia määrittää sopivia rengasseoksia Saksaan.

– Hockenheim on meille hiukan outo. Olimme toki täällä kaksi vuotta sitten, mutta verrattuna moneen muuhun rataan, meillä on täältä aika vähän dataa, myöntää Pirellin urheilujohtaja Paul Hembery.

– Autot ovat nyt paljon nopeampia kuin 2014, ja siksi teimme valinnan ottaa tänne kovempia seoksia. Kaksi vuotta sitten hankaluuksia aiheutti vaihteleva säätila. Kilpailussa radan lämpötila oli 20 astetta viileämpi kuin aika-ajoissa.

– Jos nyt käy samalla tavalla, voi edessä olla hankaluuksia renkaiden kanssa, Hembery sanoo.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!