Kovana puheenaiheena Silverstonen GP-viikonloppuun lähdettäessä olivat Itävallassa vastaantulleet tapahtumat Mercedes-kuskien välillä.

Siellä Nico Rosberg osui viimeisellä kierroksella häntä ohittamassa olleeseen Lewis Hamiltoniin.

Rosberg rikkoi etusiipensä ja tipahti sijalle neljä, kun taas Hamilton otti voiton.

Tästä puhuttiin vieläpä lauantaina Silverstonessa aika-ajojen jälkeen. Kysymys kohdistui Hamiltoniin ja siihen, että tarvitsiko tallin sisällä puhdistaa niin sanotusti ilmaa.

– Ei ole mitään puhdistettavaa. Kaikki on hyvin, Hamilton vakuutteli.

Vakavalla naamalla toki.

Iloisempi asia oli se, että Hamilton onnistui ottamaan paalun, vaikka häneltä otettiin aika pois kolmannen osion alkuvaiheilla.

– Siinä valuin hieman yli. Sitten toki oli paljon painetta, kun istuin varikolla ja tiesin, että nyt on onnistuttava. Mutta olen kiitollinen siitä, että onnistuin. Iso kiitos siitä tallille, heidän tekemä työ koko viikonlopun ajan tähän mennessä on ollut aivan mahtavaa, Hamilton ylisti ja kiitteli.

– Tämä viimeisin (paalun tuonut) kierros oli erittäin hyvä.

Mercedes on ollut jälleen suorastaan ylivoimainen Silverstonen viikonlopun aikana. Silti liikaa henkseleitä Hamilton ei alkanut paukutella.

– Vaikea kisa on varmasti luvassa. Pitää olla fiksu strategian kanssa, renkaiden kanssa. Se antoi itseluottamusta, että aamulla harjoituksissa pitkä veto oli hyvä ja mielestäni meillä on hyvä balanssi vauhdin suhteen niin aika-ajoa kuin kisaa ajatellen. En voi odotella huomista, Hamilton hymyili.

Hamilton jahtaa sunnuntaina hattutemppua, sillä mikäli hän ottaa voiton, olisi se hänelle kolmas kotikisassa. Aiemmin samaan on pystynyt vain legendaarinen Jim Clark Silverstonessa.