Mercedeksen Nico Rosberg ajoi toiseksi Silverstonen GP:ssä, mutta on vielä tuomariston tutkinnan kohteena.

Rosbergille annettiin kisan loppuhetkillä varsin tarkkoja ohjeita vaihdelaatikko-ongelmaan. Tätä tutkitaan sen osalta, annettiinko Rosbergille liian tarkkoja ohjeita.

Näin tulokset voivat vielä muuttua, mikäli Rosberg saa aikarangaistuksen.

Palkintopallilla Rosbergia ei otettu kovin lämminhenkisesti vastaan Silverstonessa.

Yleisöstä nimittäin tuli runsastakin buuasta.

Toisin oli Itävallassa, missä taas Rosbergin tallikaveri Lewis Hamilton oli buuausten kohteena. Silloin kaksikko osui kisan loppuhetkillä, minkä jälkeen Hamilton ajoi voittoon ja Rosberg tipahti neljänneksi.

Nyt Rosberg onnistui nousemaan kisan loppuhetkillä kolmannelta sijalta toiseksi, kun hän ohitti Verstappenin.

– Hän pääsi kisassa aiemmin ohittamaan minut, joten totta kai olen iloinen, että onnistuin loppuvaiheilla ohittamaan. Täytyy antaa kunniaa Lewisille vahvasta viikonlopusta. En vain saanut häntä kiinni, Rosberg tuumasi palkintopallilla.

Mikäli tulokset eivät muutu, Rosberg jatkaa yhä MM-sarjan johdossa. Ero on nyt kuitenkin vain neljä pistettä hänen ja Hamiltonin välillä.