Force India oli jälleen vahva aika-ajoissa. Tällä kertaa Nico Hülkenberg ajoi upeasti aika-ajojen kolmanneksi. Bakussa tallin toinen kuljettaja Sergio Perez ylsi peräti toiseksi aika-ajoissa.

Hülkenberg pääsee lähtemään kilpailuun toisesta ruudusta Nico Rosbergin lähtöruuturangaistuksen takia. Hülkenberg oli odotetusti iloinen oltuaan kolmen parhaan joukossa aika-ajoissa. Viimeksi sama tapahtui Brasiliassa vuonna 2010, jolloin saksalainen ajoi Williamsilla.

– Tämä muistutti minusta paljon Brasilian aika-ajoja. Tunsin oloni todella hyväksi autossa, ja kai tämä oli takauma sinne, Hülkenberg sanaili lehdistötilaisuudessa.

Vaikka suoritus oli todella hieno, Hülkenbergia jäi tulos silti hieman kaivelemaan.

– Rehellisesti sanottuna odotin vielä vähän parempaa. Kun he sanoivat ajastani, että se oli kolmanneksi nopein, en ollut pettynyt, mutta… Loistava suoritus tiimiltä, Hülkenberg kiitteli lopulta.