Fernando Alonso on voittanut Silverstonen GP:n kaksi kertaa, mutta nyt lähtökohdat ovat erilaiset. McLarenin vauhti on kuitenkin parantunut lupaavasti, Jenson Button oli Itävallassa hienosti kuudes.

Alonso joutui itse keskeyttämään Itävallassa, joten nälkää Silverstoneen riittää.

– Voittoni Silverstonessa ovat minulle hyvin erityisiä. Molemmissa kilpailu oli todella jännittävä, enkä koskaan unohda yleisön vastaanottoa, kun nousin palkintopallille. Täällä kuljettajia arvostetaan todella paljon, ei pelkästään brittikuljettajia. Juuri siksi ilmapiiri on aivan erityisen hieno, Alonso sanoo tallin tiedotteessa.

– Me tarvitsemme puhtaan viikonlopun ilman ongelmia. Muutamassa kilpailussa meillä on ollut suuria ongelmia, mutta viime aikoina selkeitä merkkejä kehityksestä.

Alonso oli pettynyt Itävallassa, eikä tallikaverin menestys lämmittänyt valtavasti.

– Haluaisin aina parantaa perjantain ja lauantain aikana koko ajan, ja sitten saada maksimaalisen suorituksen irti itse kilpailussa. Tiedän, että pystymme nyt hyviin suorituksiin. Olisi hienoa päästä ajamaan onnistunut kilpailu upean McLaren-Hondan fanijoukon silmien edessä. Se olisi myös iso palkinto koko upealle tiimillemme, Alonso sanoi.