© Kuva: Getty Images

F1-talli kaukana aikataulustaan? ”Heidän pitäisi kisata palkintopallisijoituksista”

McLarenilla oltiin Unkarin kisaviikonloppuun suhteellisen tyytyväisiä. Fernando Alonso ajoi seitsemänneksi ollen kärkitallien jälkeen paras auto. Tallin toinen kuljettaja Jenson Button joutui kuitenkin keskeyttämään öljyongelmien vuoksi.

McLarenilta kisaviikonloppu oli Alonson mukaan parasta tänä vuonna. Paras sijoitus on kuitenkin Monacosta, kun Alonso ajoi viidenneksi.

Valmistajien MM-sarjassa McLaren on vasta seitsemäs. Edellä on kärkitallien lisäksi Williams, Toro Rosso ja Force India. Tallin tavoite on ensi kaudella ajaa mestaruudesta, mutta sen aikataulun kanssa perinteikkäällä tallilla tulee kiire.

McLarenin kultavuosina (1984-2001) tallin koordinaattorina toiminut Jo Ramirezin mukaan tallin pitäisi ajaa jo paremmista sijoituksista.

– On totta, että he ovat parempia kuin ennen, mutta täytyy muistaa, että tämä Hungaroringin rata sopii heille, Ramirez sanoi autoweek.comin mukaan.

– Minun mielestä tässä vaiheessa kautta ja tällaisella radalla, heidän pitäisi kisata palkintopallisijoituksista, 74-vuotias meksikolainen jatkoi.

McLarenin viime vuosi oli todellinen pannukakku, joten kehitystä on tapahtunut. Sen myöntää myös Ramirez.

– Se on selvää, että tämä vuosi ei ole mitään verrattuna viime vuoteen. Onneksi he pystyvät kisaamaan edes muiden autojen (kuin kärkitallien) kanssa, Ramirez sanoi.

McLarenin kuljettajatilanne on vielä ensi kaudelle auki. Buttonia on huhuiltu jo muualle, mutta talli on kiinnittänyt Alonson vielä ensi kaudeksi. Ramirezin mukaan espanjalaismaailmanmestarin täytyy vain jaksaa uskoa parempaan huomiseen.

– Toivon, että Fernando jatkaa luottamista tiimiinsä, eikä menetä motivaatiotaan, sillä aikanaan he pääsevät sinne, vaikkakaan se ei tule olemaan helppoa, Ramirez muistutti.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!