© Kuva: Getty Images

Christian Horner ilahtui radiopäätöksestä: ”Miksi ei voisi julkaista myös tiimipäälliköiden ja kilpailujohtajan viestejä?”

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner oli hyvin ilahtunut, kun FIA päätti höllentää tiimiradiosääntöjä.

Tiimit eivät saa edelleenkään kommunikoida lämmittelykierroksella kuljettajien kanssa esimerkiksi kytkimen käytöstä startissa, muuten kyllä.

– Tämä oli yksi asia, jossa mentiin liian pitkälle. Koko homma karkasi käsistä. On väärin, jos pitää kysellä kilpailujohtajalta, voiko kuljettajalle viestittää, jos autossa on joku vika, mikä vaikuttaa ajamisen
turvallisuuteen, Horner sanoi Motorsport.comilla.

– F1 on tiimityötä. Minusta olisi hyvä, jos fanitkin kuulisivat sen televisoistaan. Fanit eivät pitäneet siitä, että kuljettajia ohjeistettiin liikaa varikolta. Ei heidän toki kaikkea tarvitsekaan kuulla.

Horner sanoo, ettei Red Bull ole halunnut sensuroida yhtäkään radioviestiä tällä kaudella.

– Emme ole, mutta muutamat tiimit tekevät niin. Itse haluaisin mennä tässä vielä pidemmälle. Haluaisin, että kaikki kuulisivat myös tallipäälliköiden ja kilpailujohtajan välistä kommunikointia. Jos joku tiimi valittaa jostakin kuljettajasta tai toisesta tiimistä, miksi ihmeessä sitä ei voisi julkistaa ihan samalla tavalla, Horner ihmettelee.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!

  • Common Threat

    Horner hyvä, teillä ei ole faneja. Etenkään sen jälkeen kun otitte Fuhrer Helmutin päätöksellä kesken kauden keskenkasvusen kakaran uhoomaan sitä ja tota. Odotan sitä päivää kun nulikka putoaa takasin maan pinnalle (jos edes tietää siitä mitään) ja käy sama kun isälle jos käy ja kun käy. Jos ajo kerran kunnolla ulos ja heippa jos…. ja heippa kakarakin… Simulaattorit kieltoon.

    • tintantaneli

      Kakara voitti kisan.

      • Common Threat

        nii siihen ei isi pystyny