Williamsin Valtteri Bottas oli monessa mukana lauantain aikana Bakussa.

Ensin aamulla vapaissa harjoituksissa Bottas koki epäonnea, kun varikolla ajaessaan kaivonkansi irtosi ja rikkoi hänen autoaan.

Bottaksen auto kuitenkin saatiin parsittua kasaan ja ehjäksi aika-ajoa varten.

Siellä Bottas oli lopulta kahdeksas.

– Huono aika-ajo, Bottas julisti nopeasti Twitter-tilillään lisäen peukun alaspäin perään.

– Aika huonosti meni tuo Q3. Ei yhtään kunnon kierrosta saanut, kun koko ajan oli ruuhkaa huonossa välissä, Bottas perusteli MTV Sportille.

Harmitus oli kova, sillä Williamsilla tuntui olevan hyvin vauhtia aika-ajoa varten.

– Toisessa osiossa tiesi, että pystyy vielä sellaisen puolen sekunnin verran parantamaan aikaa ja sitä vauhtia oli.

Yhdeksi takaiskuksi nousi Mercedeksen Lewis Hamiltonin täräytys päin seinää, mikä toi punaiset liput kolmannen osion loppuun.

– Olin silloin juuri lähdössä uusilla renkailla ajamaan. Mutta turha se on jossitella. Tuo on se paikka, mistä lähdetään.

Yhdeksi kohokohdaksi nousi myös tilanne, jossa Bottas ja Red Bullin Max Verstappen kävivät suoranaista kisaa radan ykkösmutkassa.

Bottas kuittasi tylysti Verstappenin, joka heilutteli nyrkkiä suomalaiskuskin perään.

– Molemmat sitten lähdettiinkin nopealle kierrokselle, vaikka sain infoa, että hän on vetämässä kahta lämmittelykierrosta. Yritin ohittaa ja siinä meni kierros pilalle, Bottas tuumasi tyynesti.