Ross Brawn kertoo, ettei hänen pöydällään ole tällä hetkellä korkean luokan tarjouksia, mutta sanoo ettei ”koskaan saa sanoa ei koskaan” mahdolliselle paluulleen F1:siin tulevaisuudessa.

Benettonin ja Ferrarin entinen tekninen johtaja, joka voitti myös 2009 mestaruuden omalla tallillaan Brawn GP:llä, ei ole työskennellyt F1:sissä lähdettyään Mercedekseltä vuonna 2013.

Formula 1:sten hallinnollisesta rakenteesta on tällä hetkellä paljon erimielisyyttä. Tämä kulminoitui erityisesti kuljettajien yhdistyksen avoimeen kirjeeseen aiemmin tällä kaudella. Brawn onkin nyt vahvasti ollut linkitettynä uusien teknisten säädösten päättäjän rooliin.

Brawn, joka on 61-vuotias, sanoo nauttineensa eläkepäivistään urheilun ulkopuolella, mutta kertoi samalla Sky Sportsille ettei sulje paluun mahdollisuutta pois. Häneltä kysyttiin mahdollisista korkean profiilin työtarjouksista F1:sten johtoon.

– Sillä tasolla ei. Koskaan ei saa sanoa ei, kun kyse on tuon kaltaisista asioista. Olen kuitenkin melko tyytyväinen siihen mitä teen tällä hetkellä ja vielä eteeni ei ole tullut mitään muuta, mistä olisin kiinnostunut tai motivoitunut, Brawn jutteli.

– Luonteelleni oli ominaista, että olin mukana 24/7. En ole varma haluanko olla enää mukana 24/7.

Samalla kun Brawnista on puhuttu ideaali kandidaattina F1:sten hallintoon muun muassa Christian Hornerin ja Jenson Buttonin toimesta, on viime kuukausina päästy sopimukseen ensi kauden aerodynaamisista säädöksistä. Bernie Ecclestone paljasti myös tänään, että hän etsii uutta mallia palkintokassalle taatakseen tasaisemman rahanjaon lajin tuotoista.