Huhumylly pyörii kuumana viime aikoina loistavasti ajaneen Sergio Perezin ympärillä, mutta meksikolainen kertoo ettei anna spekulaatioiden sekoittaa päätään.

Perez on aiemmin paljastanut, että haluaa jonakin päivänä ajaa taas kärkitallissa, mutta vakuuttaa keskittymisensä olevan nyt ainoastaan tässä kaudessa.

Perezin aika McLarenilla oli tulinen, kun hänet pestattiin Lewis Hamiltonin korvaajaksi. Perez on kuitenkin ollut Force Indialla ajaessaan paljon paremassa vireessä paineiden ollessa kevyemmät.

– Jos siirtyisin vielä kärkitalliin, se olisi minulle mahtava tilaisuus ja toivon saavani mahdollisuuden ajaa autoa, jolla taistella voitosta tulevaisuudessa, Perez kommentoi Crash.net:lle.

– Tärkeintä tällä hetkellä on keskittyä nykyhetkeen ja jatkaa hyviä otteita, joita olen tähän asti esittänyt.

Perezin mukaan nykyisen auton potentiaali on ajaa silloin tällöin palkintopallille, mutta hän ei usko kärkipään sijoitusten olevan mahdollisia jokaisessa kilpailussa.

– Palkintopalli ei taida olla realistinen sana meille tällä hetkellä, mutta hyvien pisteiden kerääminen ja Williamsin voittaminen ovat hyvä tavoite, mies jatkoi.

– Helppoa se ei tule olemaan, mutta olemme kehittyneet eteenpäin ja olemme joka kilpailussa parempia, Perez päätti.