Haasin tallipäällikkö Günther Steiner on sanonut, ettei Haas enää keskity tämän kauden VF-16-autonsa kehittämiseen vaan panostaa jo kauden 2017 autoon.

Haasin kausi alkoi mainiosti Romain Grosjeanin erinomaisilla suorituksilla, mutta sittemmin vauhti on hyytynyt pahasti. Viidessä viime kilpailussa Haas on ajanut pisteille vain kerran.

– Olen aina sanonut, että mitkään uudet päivitykset eivät auta meitä yhtään. Saamme tästäkin autosta paljon enemmän irti vielä. Muut tiimit tekevät päivityksiään, mutta pysymme silti heidän vauhdissaan, jopa
saavutamme heitä, Steiner väittää kirkkain silmin, vaikka totuus tuloslistoilla on täysin toinen.

– Tuomme muutamia ihan pieniä uusia juttuja autoon vielä kauden aikana, mutta ne ovat tosi pieniä.

– Kauden 2017 autolla ajetaan viisi seuraavaa kautta, kun taas tällä autolla ajetaan enää 15 kilpailua. Mihin itse keskittyisitte? Tietenkin seuraavaan viiteen vuoteen. Siksi olemme kääntäneet katseet vahvasti jo kauteen 2017, Steiner lasketteli.