F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna, kun karavaani siirtyy Kanadasta Azerbaidzhanin Bakuun. Kilpailusta tulee haastava ainakin sikäli, että yksikään kuljettaja ei ole koskaan ajanut vastavalmistuneella radalla.

– En ole koskaan edes ollut Azerbaidzhanissa, joten siitä tulee mielenkiintoista. Yleisellä tasollahan siellä mennään aika pimeässä sen suhteen, että kukaan ei tunne rataa. Mitä olen nähnyt, niin se vaikuttaa oikein hienolta ja erittäin nopealta, sanoo Montrealissa upeasti kolmanneksi ajanut Valtteri Bottas.

– On aina hienoa mennä ihan uusiin paikkoihin ja nähdä uusia kulttuureja ja kaupunkeja. Odotan innolla, että pääsen sinne oppimaan lisää.

Tallikaveri Felipe Massa joutui pettymään, kun hän keskeytti Kanadassa tekniseen vikaan.

– On aina ikävää, kun kisa päättyy tuolla tavalla. Nyt käännetään katseet Bakuun. Ratahan on ihan kaupungin keskustassa, joten se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Näemme vasta siellä, millainen rata se on. Uskoisin, että jotakin Monacon ja Singaporen välimaastosta. Tosin suorat ovat pitkiä ja siellä pitäisi olla ihan hyviäkin ohituspaikkoja. Hyvää tulosta lähdemme tietysti sinne tekemään, Massa kertoi.