Svenska Yle uutisoi Kimi Räikkösen rakennuttaman motocross-radan suututtaneen suomalaisen formulatähden mökkinaapurit Kirkkonummella.

Räikkönen on rakennuttanut mailleen Porkkalanniemeen motocrossradan. Räikkönen ei ole hakenut radalleen lupia, ja nyt Kirkkonummen kunta tutkii, tarvitaanko radalle lupa.

Kunnan mukaan on vielä epäselvää vaaditaanko radalle ympäristölupa. Periaatteessa radan tekemiseen omalle maalle maansiirtotöineen ja puiden kaatoinen ei tarvita, mutta laajamuotoisemmalta toiminnalta lupa saatetaan vaatia.

– Olemme pyytäneet maanomistajalta selvistystä toiminnasta. Sen perusteella sitten päätämme, tarvitaanko lupaa, Kirkkonummen ympäristöpäällikkö Sari Soini kommentoi Svenska Ylelle.

Ainakin Räikkösen mökkinaapureiden mukaan lupa radalle vaadittaisiin.

– Mielestäni Räikkösen rata on vastoin tieliikenne- ja ympäristönsuojelulakeja, Räikkösen naapurustossa kesämökin omistava Patrick Eriksson valittelee Svenska Ylelle, ja kertoo radan käytön kuulostavan siltä, kuin ”kymmenen metsuria laulattaisi moottorisahojaan mökin takana”.

Kimi Räikkönen perusti 2011 oman motocross-tallin, joka kilpailee motocrossin MM-sarjassa. Talli aloitti toimintansa nimellä Ice One Racing. Nykyisin talli toimii nimellä Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing.