Mercedeksen Nico Rosberg on aloittanut F1-kauden 2016 lähes täydellisesti. Neljän ajetun osakilpailun jälkeen saksalainen johtaa MM-sarjaa täysin pistein. Tämä on pantu myös merkille saksalaisen työnantajan riveissä.

Rosberg ajaa toistaiseksi viimeistä vuottaan nykyisestä sopimuksestaan. F1-sarjaa hallitseva Mercedes-talli on kuitenkin erittäin halukas kiinnittämään Rosbergin riveihinsä myös tuleviksi kausiksi. The Telegraphin tietojen mukaan neuvottelut jatkosta ovat edenneet jo pitkälle, ja sopimuksen viimeistelyn pitäisi olla enää muodollisuus.

Kuten niin usein, käydään viimeistä vääntöä vielä palkasta. Rosberg nauttii tällä hetkellä yli puolet pienempää palkkaa kuin tallikaverinsa Lewis Hamilton, jonka viime vuonna solmima nykyinen sopimus lihottaa hallitsevan maailmanmestarin tiliä tiettävästi massiivisest 38 miljoonaa euroa vuodessa. Lehden mukaan Rosberg haluaakin nykyisen sopimuksensa vastaavan hänen vastaamiaan tuloksia.