Mercedes on lähettänyt avoimen kirjeen faneilleen, koska monet ovat epäilleet tiimin suosivan Nico Rosbergia Lewis Hamiltonin kustannuksella.

Mercedes julkaisi kotisivuillaan kirjeen, joka oli osoitettu ”vihaajille ja salaliittoteoreetikoille”. Sosiaalisessa mediassa Mercedestä on kritisoitu rajusti ja jopa epäilty Hamiltonin auton sabotoimista.

Mercedes kiistää kirjeessä suosivansa yhtään ketään ja kertoo juurta jaksaen molempien autojensa teknisitä ongelmista tämän kauden aikana.

– Suorituskykymme on tällä hetkellä erinomaisella tasolla. Tavoitteemme on olla paitsi nopea, myös superluotettava. Kun ongelmia tulee kummalle tahansa autoista, ne on pystyttävä ymmärtämään ja ratkaisemaan. Haluamme aina varmistaa, että ne eivät enää toistu.

– Työskentelemme rajusti koko ajan, mutta mitään takuita emme pysty antamaan. Mekaaninen puoli kuuluu tähän lajiin ja sen kanssa ollaan usein veitsenterällä. Saavuttaakseen paljon, on puskettava äärirajoille, ja silloin on mahdollista, että jotakin tällaista tapahtuu, Mercedeksen kirjeessä kerrotaan.