Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene ei halua kenenkään hänen tiiminsä jäsenen lyövän vielä hanskoja tiskiin tämän vuoden mestaruustaiston osalta, vaikka Mercedes onkin vienyt nimiinsä kauden kaikki osakilpailut.

Mercedes-kuljettaja Nico Rosberg johtaa MM-sarjaa täyden sadan pisteen voimin, kun taas parhaalla Ferrari-pilotilla Kimi Räikkösellä on tilillään 43 MM-pistettä. Valmistajien sarjassakin ero on jo massiivinen 81 pistettä.

Arrivabene muistuttaa kuitenkin sarjasta olevan ajettu vasta neljä osakilpailua.

– Emme luovuta mestaruustaiston suhteen. En halua kenekään tallissani ajattelevan niin. Pistämme kaiken peliin nostaaksemme tasoamme, Arrivabene totesi motorsport.comille.

Ferrari on kärsinyt tällä kaudella epäluotettavuudesta. Räikkönen ja Sebastian Vettel ovat molemmat menettäneet hyän tukun MM-pisteitä yhdessä kilpailussa, minkä lisäksi Vettel joutui keskeyttämään eilen Venäjällä kolarin seurauksena.

– Molemmat ovat kärsineet ongelmista, mutta en kutsuisi sitä vain huonoksi tuuriksi. Näissäkin ongelmissa on ollut taustalla humaani ihmisvirhe. Haluan näihin ongelmiin ratkaisun nopeasti, eivätkä ne saa enää toistua.

Arrivabene myöntää kuitenkin, ettei taistelu Mercedestä vastaan tule olemaan helppoa.

– Toivottavasti virhetilimme on nyt täynnä. Toivon myös, että suorituskykymme nousee entisestään aiemmin nähdystä. Seuraavien ratojen pitäisi sopia meille paremmin, mutta tiedostamme, etteivät vastustajammekaan jää laakereilleen lepäilemään.