McLaren otti eilen ajetussa Venäjän GP:ssä toistaiseksi parhaan tuloksen tältä kaudelta. Fernando Alonso ajoi kuudenneksi ja tallin toinen kuljettaja Jenson Buttonkin pääsi viimeiselle pistesijalle kymmenenneksi.

McLarenin kilpailutoimenjohtaja Eric Boullier kuitenkin sanoo, että tallilla olisi ollut mahdollisuudet paljon korkeammillekin sijoille, mikäli sen ei olisi tarvinnut säästää polttoainetta, ja sanoo Hondan voimanlähteen janoisuuden muihin verrattuna olevan tallin ongelma. Kaikilla talleilla on sääntöjen mukaisesti kisan ajaksi käytössään 100 kiloa polttoainetta.

– Voimme nähdä, että olemme tiimi, joka joutuu säästämään paljon polttoainetta ilmeisistä syistä. Mutta Fernandon suhteen voidaan nähdä, että hän oli kisan lopulla yli 1,2 sekuntia nopeampi. Joten ilman polttoaineensäästöä saisimme 50 sekunnin edun. Ja jos katsotte, voitte havaita, olisimme Williamsin tahdissa ilman bensansäästöä, joten se on asia, jossa meidän täytyy mennä eteenpäin, Boullier sanoo Autosportille.

Kaikkiaan hän on kuitenkin tyytyväinen tallin saatua molemmat autonsa ensimmäistä kertaa pisteille sitten viime vuoden Unkarin osakilpailun.

– Mutta vauhti oli hyvää ja kuskit olivat tyytyväisiä auton balanssiin. Fernandolla oli hauskaa. Jatkamme koko ajan suorituskykymme parantamista ja jääminen kolmannesta oisosta vain kymmenyksen turvin oli pettymys. Mutta kisavauhtimme oli parempaa kuin odotimme, ja se oli hyvä yllätys, Boullier sanoo.