Hondan F1-johtaja Yusuke Hasegawa sanoo, että Honda on päättänyt myöhästyttää moottorinsa kehitystyötä saadakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaiseksi.

Hasegawa haluaa, että niin sanotut moottoripoletit käytetään mahdollisimman viisaasti.

– Haluan olla niiden kanssa ennen muuta tehokas. Jos teemme vaikka muutoksia moottorin polttoaineensyöttöön, menee heti kaksi polettia. Ja jos muutamme mitä tahansa, menee seuraavat kaksi.

– Mutta jos saamme tehtyä kaksi muutosta yhdellä kertaa, menetämme ainoastaan kaksi polettia, joten ei ole mitään järkeä kiirehtiä kehitystyön kanssa, Hasegawa kertoo BBC:lle.

Hasegawa uskoo, että heidän olisi mahdollista tavoittaa kärkeä selkeästi jo nyt, mutta siinä ei ole mieltä.

– Voisimme toki pyrkiä vain kopioimaan kaikkea, mitä Mercedes tekee, mutta emme me sillä tavalla pääse heidän ohitseen. Juuri siksi pohdimme jokaista ratkaisua todella tarkkaan. Emme edes halua tehdä tätä mahdollisimman helposti.

Hasegaw tuli talvella Hondan F1-projektin johtoon Yasuhisa Arain tilalle. Hän myöntää, että paine on kova. McLarenin sisäpiiristä on kerrottu, että Hasegawan tulo on selkeästi kasvattanut uskoa projektin onnistumiseen.

– Onhan tässä valtavia paineita saada McLaren voittamaan. Hondan nimeen, Hondan on voitettava, Hasegawa naulaa.