Vaikka moni on pitänyt Haasin hyvää sisääntuloa formula ykkösiin pitkälti Ferrari-yhteistyön ansiona, on asialla ainakin Haasin suunnittelujohtajan Rob Taylorin mukaan toinenkin puolensa.

Monet ovat jopa kadehtineet Haasia ja pitäneet yhteistyömallia hieman epäilyttävänä.

– Kun saamme Ferrarilta valmiita osia, se toki helpottaa meidän jalkatyötämme. Mutta se on kaksiteräinen miekka: saamme usein osat erittäin myöhään, eikä niiden kokeilemiseen autoissa jää paljon aikaa, Taylor sanoo Eurosportille.

– Se aiheuttaa meille ongelmia. On pakko pystyä reagoimaan nopeasti jonkun toisen tekemään osaan. Monesti suurin haaste on siinä, menevätkö ne osat paikoilleen juuri sinne, mihin pitääkin.

Kaikesta huolimatta yhteistyö toimii Taylorin mukaan pääpiirteissään hyvin.

– Me puhumme koko ajan keskenämme, informaatiota vaihdetaan todella paljon. Mutta aina tällainen yhteistyö on aluksi hiukan haastavaa. Uskon että kauden 2017 auton rakentaminen on jo helpompaa, koska yhteistyö kasvaa koko ajan ja opimme tuntemaan toisiamme paremmin.