McLarenin Fernando Alonso sanoo, että talli tarvii Honda-voimanlähteestään lisää tehoa aika-ajoihin ollakseen korkeammilla sijoilla ja välttääkseen esimerkiksi Venäjän GP:ssä nähdyn kaltaisia tilanteita, jossa tallin toinen kuljettaja, Alonson tavoin kärkikymmenikön ullkopuolelta startannut Jenson Button menetti useita sijoituksia väistäessään edessään tapahtunutta kolarointia.

– Tarvitsemme ekstratehoa aika-ajoihin, kuten muillakin on, jotta voisimme startata korkeammalta ja välttää ensimmäisten mutkien ongelmia, Alonso kommentoi f1i.comin mukaan.

– Työskentelemme asian suhteen askel askeleelta ja olemme tyytyväisiä kehitykseen. Olemme kisa kisalta iskukykyisempiä ja joten odotuksemme Barcelonan ja Monacon suhteen ovat korkealla, Alonso kommentoi viitaten kahteen seuraavaan osakilpailuun.

Alonso odottaakin, että hidastempoisemmilla radoilla McLarenin pitäisi kyetä haastamaan korkeammalla ajavia talleja, ja odottaa auton päivitysten parantavan tilannetta.

– MP4-31 toimii hyvin, joten voimme toivoa saavamme pian lisää pisteitä. Mutta myös muut tiimit kehittyvät. Ja kuten Red Bull oli podiumilla Kiinassa, pystyvät he taistelemaan radoilla, joilla moottoriteho ei merkitse niin paljoa, myös Ferrarin kanssa. Heidän täytyy olla meidän referenssimme ja meidän tulee tähdätä vastaavaan vauhtiin. Toivottavasti voimme saavuttaa kärkiviisikon. Meillä on uusia osia, mutta niin on kaikilla muillakin, joten katsotaan josko alkaisimme käyttämään kehityspolettejamme saadaksemme lisää tehoa moottoristamme, Alonso sanoo.