Vaikka Pirellin leiristäkin arveltiin ennen Espanjan GP:tä, että kahden pysähdyksen taktiikka olisi paras tänään, päätti Red Bull ajattaa Daniel Ricciardoa kolmen pysähdyksen taktiikalla. Se esti voittotaistelun.

– Tämä oli selkeästi täysin väärä taktinen valinta. Johdin kilpailua, mutta sitten minun olisikin pitänyt ohittaa kolme autoa, vaikkei meidän automme ole edes nopein suorilla. Ja täällä oli vielä todella vaikea ohittaa, Ricciardo harmitteli F1i.comille.

– En oikein tiedä, miksi teimme tänään tällaisen valinnan. Olen todella turhautunut. Rengasrikko ihan lopussa laittoi vielä suolaa haavoihin. On kyllä kovin katkera olo tällä hetkellä.

Vaikka Ricciardolle pettymys oli iso, hän jaksoi ylistää uutta tallikaveriaan Max Verstappenia.

– Max teki hienon työn tänään ja hoiteli voiton. Upea saavutus hänelle avauskilpailussa meillä. Kun hän tuli F-ykkösiin, lähes kaikki kyseenalaistivat hänet. Ja kun hän siirtyi Red Bullille, kaikki kyseenalaistivat senkin. Tänään hän todisti olevansa huipputason kuljettaja, Ricciardo kehui.