© Kuva: Getty Images

Sebastian Vettel: ”Aiheutin Sergio Marchionnelle sydänkohtauksen”

Ferrarin Sebastian Vettel kertoo aiheuttaneensa ”sydänkohtauksen” firman toimitusjohtajalle Sergio Marchionnelle Kiinan GP:ssä.

Vettel ajoi Kimi Räikkösen kylkeen kilpailussa, johon Marchionne oli pitkästä aikaa saapunut paikan päälle.

– Marchionne sanoi, että aiheutin hänelle sydänkohtauksen avauskierroksella, mutta sen jälkeen kisa ja nousumme oli hyvä. Ei se ikinä ole hienoa, kun saman tiimin autot kolaroivat. Onneksi pystyimme molemmat jatkamaan ja saimme lopulta aika hyvät pisteet, Vettel sanoo Crash.netille.

– Taas tuli sellainen kilpailu, ettemme edelleenkään tiedä, missä todellisuudessa olemme. Ehkä Sotshissa…

Kohu syntyi, kun Vettel kritisoi rajusti Red Bullin Daniil Kvyatia Kiinan kolarista.

– Siitä on nyt kaksi viikkoa, en ymmärrä, miksi se kiinnostaa niin kovasti edelleen. Kaikki mitä piti sanoa, on jo sanottu. Toisaalta sanoisin edelleen tismalleen samat asiat kuin silloin. Toki kisan jälkeen sitä käy usein aika kuumana. Mutta miksi katuisin mitään, mitä olen sanonut? Vettel tilitti.

– Me olemme ihan hyvissä väleissä, kaikki muu on täysin kukkupuhetta. Mutta kun kilpailemme toisiamme vastaan, joskus näin voi käydä.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!