Kohtuullisen hyvin testien jälkeen Manorin alkukausi on ollut melko hankala. Indonesialainen rookie-kuljettaja Rio Haryanto oli kuitenkin tyytyväinen, kun pystyi lyömään yhden kilpakumppaninsa Kiinan GP:ssä.

Haryanton saldo kolmessa kilpailussa on keskeytys ja sijat 17 sekä 21, tallikaveri Pascal Wehrleinin sijoitukset ovat toistaiseksi 16, 13 ja 18. Manor, Sauber ja Renault vaikuttaisivat olevan tällä hetkellä kolme heikointa tiimiä. Silti Haryanto oli tyytyväinen, kun yksi Renault jäi taakse.

– Kisan alkuvaiheessa ajoimme tasaisesti Sauberien ja Haasien kanssa, mutta loppua kohti emme pysyneet enää heidän vauhdissaan, indonesialaiskuljettaja kertoi GrandPrix Timesille.

– Pystyin kuitenkin lopussa sentään pitämään Jolyon Palmerin takanani, mikä oli hyvä asia. Olen tyytyväinen myös siihen, että saimme molemmat autot maaliin.

– Merkit ovat nyt ihan hyviä ja me tiedämme, mitä asioita meidän on parannettava jatkossa, Haryanto vakuutteli.