McLarenin kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso haaveilee selviävänsä Sotshin aika-ajoissa kymmenen parhaan joukkoon.

Perjantain harjoituksissa molemmat McLarenit olivat kymmenen parhaan joukossa, Jenson Button kahdeksas ja Alonso kymmenes. Tilanne ei silti pysy todennäköisesti samana enää lauantaina.

– Jos olemme lähellä Q3:a, se olisi hyvä juttu. Ja jos edes toinen auto pääsee aika-ajojen kymmenen joukkoon, se on meille todella hyvä, Alonso sanoo F1i.comille.

– Uskon sen olevan mahdollista. Tosin monesti perjantaisin tilanteemme näyttää vähän liiankin positiiviselta. Kun muut tiimit lisäävät koneeseen kierroksia lauantaina, jäämme usein hieman jalkoihin. Auto tuntuu kuitenkin hyvältä täällä.

– Ja emme mekään perjantaina kaikkia tehoja ottaneet käyttöön, joten katsotaan, josko TOP10 olisi saavutettavissa tänään. Yksi avaintekijä täällä on saada renkaat oikeaan lämpötilaan. Me emme perjantaina saaneet, ja sillä on ihan ratkaiseva merkitys aika-ajon onnistumisen suhteen.